maanantai 29. joulukuuta 2014

Joulun herkumpi puuro/ talvinen bataattiriisipuuro

Muistivihostani löysin Orange pudding ja lähteenä Jill's Collected recipes. Ikävä kyllä en löydä noilla hakusanoilla googlesta tahi YouTubesta osumaa... Kaikki kunnia alkuperäisellä kehittelijälle, ohessa hieman modifioitu versio...

Bataattiriisipuuro

Riisiä ( itse käytin riisi-villiriisi sekoitusta)
Bataatti
Kanelia
Loraus maitoa
Vaniljaa
(Muskottia)

Keitin bataatin kuorineen, kunnes kuoret alkoivat irtoamaan. Sitten keitin riisin. Paloittelin kuoritun bataatin kypsän riisin joukkoon ja lisäsin lorauksen maitoa. Maustoin kanelilla ja vaniljasokerilla. Makeutusta ei puuro mielestäni kaivannut.

Bataatin palat voisi toki muussata, mutta erikokoiset palat 
tuntuivat mukaville puuron joukossa. ;)

Täyttävää ja talvista ruokaa. Yleensä hieman ronkeli äitini tyhjensi lähes koko saaliin, joten voisin uskoa tämän maistuvan useimmillekin. :D Maku syvenee säilytyksen aikana.

sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Omasta kokoelmasta, loppuvuoden pakkelit...

Olen yrittänyt luoda jotain mielekkyyttä nykyään niin harvoin tapahtuviin meikkaussessioihini. Havahtuessani siihen, että sama on aina tylsää, päädyin kierrättämään hieman kokoelmiani. Asuessani nyt toistaiseksi vanhempieni luona on kokoelmani hyvinkin suppea, mutta sitäpä suuremmalla syyllä kaikki tuotteet saavat hieman enemmän rakkautta... :)

Tuotteet vasemmalta oikealle... :)
- Eveline Finish Show 3D (meikkivoide+puuteri+primer):miellyttävä tuote, riittävä peittokyky arkeen
- Carlo di Roma Evolutive with self-tanning action: selvä itseruskettavan tuoksu, sekoitan toiseen meikkivoiteeseen paremman värin saamiseksi, iholle jää päivettynyt jälki
- Grimas cake make-up, sävy jo kadonnut, levitetään Elf:in siveltimen kanssa=rakkauskombo
-Giordani Goldin (Oriflame) Luminous concealer: kevyt tulos, ei yksinään riitä tummimpiin silmänalusiin
- Couleur caramel terre caramel 204 yhdessä Ecotoolsin kanssa= rakkauskombo
---Uusi rivi---
- Isadora eye brow lift&define: jos oikein panostan käytän vaaleaa päätä kulman alle, hyvä!
- Lumene kulmakynä, 3 vaaleanruskea: suosikkejani, mutta luonnonmukaisempi versio etsinnässä
- E.l.f All Over color Stick, pink lemonade: piristää ilmeen hetkessä, helppo levittää, rakkaustuote!
- E.l.f. Long-lasting Lustrous Eyeshadow (värin nimitarra kadonnut): ihana hilemousse, pohjustan tällä luomeni ja sain fysioterapeutiltanikin kehuja! Rakkaustuote!
- Oriflame (ikivanha peiteaine, nimi kulunut pois): yllättävän hyvä peittokyky, tummien silmänalusten peittoon ehdoton!


- Coastal Scents Think Pink Palette, harmaata levitin nimettömällä siveltimellä alaripsirajaan
- E.l.f Pressed Mineral Eyeshadow sävyssä wine tour: ihana kimalle, pigmenttiä hyvin ja levitys onnistuu varjostuksena mainiosti lempisiveltimelläni Bdellium tools 781
- tuntematon vaalea luomiväri, levitys improvisoiden Real Techniques pointed foundation brushilla

-Ripsiväreinä Lumenen jo kulunut wp ripsiväri sekä YR Lash plumping mascara ( en saa haluamaani tuuheaa tulosta, massa liian märkää?)
-Rajauksena Lumenen Intense liner wp, joka ei ikävä kyllä pysy riittävän mustana minun makuuni

- Benecos Natural Baked colours, sävyä ei ole kerrottu: ihana hieman luumuinen shimmerinen poskipuna levitettynä Duroyn isolla siveltimellä


Meikkaaminen on ihanaa leikkimistä arjessa. Tuotteita voi kerrostaa tai käyttää sen minimin. Tärkeintä on nauttia joka hetkestä!;)

keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Kiitollisuus sydämessäni..

Joulu on kiireen ja stressin aikaa. Riittämättömyyttä ja vekslaamista paikasta toiseen.. Ainakin minulle.
Tänä jouluna löysin kuitenkin rauhanmurenan sydämestäni ja huomasin kiitollisuuden kutittelevan kurkkuani kyynelten lomassa keskellä metsää...
On vain niin monia asioita, joista voi olla kiitollinen!

Kiitos ja Hyvää joulua!

tiistai 23. joulukuuta 2014

Kauneustippani- YR Elixir 7.9 Youth Intensifying Serum

Jokin aika sitten Yves Rocherilla oli tarjous, että ensimmäisenä ostoskoriin lisättävä tuote olisi ilmainen. Tälläinen tarjous on vain tarkoitettu käytettäväksi... ;)

Pähkäilin pitkään uusien luomivärikvartettien parissa, mutta päädyin panostamaan ihonhoitoon meikkaamisen jäädessä nyt vähemmälle ja "huonon ihokauden" vain jatkuessa...

Seerumeita selaillessa (jotkut ihonhoitotuotteet eivät käyneet tarjoukseen) päädyin tilaamaan jo aiemminkin tutkiskelemani Elixir 7.9 Youth intensifying serumin, joka lupaa 7 kasvin ja 9 patentin tuotteen vaikuttavan mm. ikääntymiseen. Sen kerrotaan aktivoivan solujen energian tuottoa ja tätä kautta neljä kertaa enemmän nuorentavia proteiineja.


Tuloksissa luvataan ( vapaasti ja rajoitetusti suomennettuna), että :
Ensimmäisen päivän jälkeen iho on pehmeämpi, viikon kuluttua ihon kunto on parantunut ja energisemmän oloinen, kuukauden kuluttua iho on nuoremman oloinen.

INCI siitä kiinnostuneille


Itse olen huomannut ihon olevan sileämmän oloinen ja jotenkin tasaisemman värinen. Iho tuntuu myös seerumin levityksen jälkeen sileämmältä. Pullossa on pipetti, jolla on helppo levittää raikkaan vihreältä tuoksuvaa geelimäistä ja nopeasti imeytyvää tuotetta. Voisin kuvitella ostavani tuotetta ihan normaalitarjoushinnallakin 25,90€ (norm. 43,90€), jollei varastoni pullisteli jo entuudestaan.

Lähes tyhjä pussi.. ;)

Taustana toimii herkullinen ShaSha Bread Co Organic Buckwheat Snack Pineapple&Cocoa Nibs 170g pussi iHerbistä, jonka hinta on n. vajaa 5€. Ihana yhdistelmä rouheista purtavaa anaksen makeudella ja kaakaon täyteläisyydellä.

lauantai 20. joulukuuta 2014

Trinny ja Susannah

Olen Trinny ja Susannah sarjan suuri fani. On ihanaa katsoa kuinka aivan tavallisista naisista kuoriutuu todellisia arkipäivän kaunottaria ihastuneiden henkäysten saattelemina. Samalla naiset ( ja toki myös miehet) saavat suoria, mutta rehellisiä kommentteja sekä palautetta pukeutumisestaan.

Olin innoissani kun löysin netistä Trinnyn ja Susannahin neuvot 12 eri kehotyypin pukemiseen. Jään itse vielä pähkäilemään omaa tyyppiäni sekä jatkamaan sarjan seurantaa.. ;)

What Trinny and Susannah bodyshape am I? Toivottavasti auttaa kanssapähkäilijöitä.. ;D

torstai 18. joulukuuta 2014

Miltä jouluni tuoksuu ?

Jouluntuntu tuntuu olevan vuosi vuodelta kauempana. Tämä on nyt toinen jouluni kun olen sairaana. Jouluiset tunnelmat ovat rajoitettuja, mutta sitäkin tärkeämpäkin.

Joulu on ollut koko elämäni ainoa päivä, johon liittyy varmoja traditioita. Sen takia se on ollut myös rakkaimpia päiviä vuodesta, vaikka useimpina jouluina hammasta purren uhoan ensi joulun viettäväni töissä.. En ole toistaiseksi ollut. ;)

Tänä vuonna olen etsinyt suurimman osan joululahjoistani varastoistani sekä pääsin kerran ystävättäreni kanssa jouluostoksille. Olen kiitollinen siitä, että ystäväni teki sen mahdolliseksi. Päivä oli pitkään odotettu ja moneen kertaan jälkikäteen muisteltu. :D

Paketoinnissa käytetty kaikkea mahdollista...

Mutta siihen joulun tuoksuun... En ole kovin innostunut nestemäisistä käsisaippuoista. Suurin osahan on vettä ja muistona tuotteesta jää pumppupullo, jonka toki voi käyttää uudestaankin. Mutta useimmiten se menee suoraan roskiin. Palasaippuoiden arvostus ja monipuolisuus onneksi kasvaa koko ajan. En ole myöskään ollut innoissani nk. joulukokoelmista, kunnes päätin ryhdistäytyä asian suhteen.

Päädyin ostamaan Yves Rocherin joulusetin Cocoa & Orange. Hintaa koko setillä oli 5,90€ ja se sisälsi 200ml käsisaippuan pumppupullossa, suihkugeelin 200ml ja 75 ml käsivoiteen.
Joulukuun alussa sijoitin käsisaippuan vessaani ja joka kerta jaksan ilahtua sen huumaavasta tuoksusta. Tuoksu on hyvin aidon tuntuinen suklaan ja appelsiinin sekoitus, joka jää käsiin miedosti. Tuoksu on mielestäni hienostunut, eikä mikään äklönmakeahalpisversio. ;)

Kultainen enkelilautanen oli ilmainen kirpputorilla.


Uskoisin tämän tuoksun jäävän mieleeni ja muistuttavan siitä, että joulu on oikeasti rauhoittumisen aikaa sekä ilon aikaa- mitä vähemmästä, sen parempi.

Miltä sinun joulusi tuoksuu?

maanantai 15. joulukuuta 2014

Kauramöykyt eli kaerakäkk gluteiinittomasti ja vapaasti mukaillen

Vanhempani toivat Virosta tuliaisena kaerakäkk-keksejä, joista sävelsin oman ja gluteiinittoman möykkyohjeen... Hyvää tuli ja päivän kuntouttava rupeama tuli tehtyä hymy huulilla...
Alkuperäinen ohje virolaisella perhefoorumilla.

Kauramöykyt/Kaerakäkk gluteiinittomasti

4dl kaurahiutaleita
200g voita/kookosöljyä
2dl sokeri-stevia sekoitusta/ruskeaa sokeria (ruskealla sokerilla tuli mehukkaammat!)
2 munaa
loraus piimää/ pari rkl maitorahkaa
vajaa desi gluteiinitonta jauhoseosta
1tl leivinjauhetta
reilu desi siemensekoitusta (improvisoi!;D)

Sekoita kulhossa aineet keskenään sulatetun voin/kookosöljyn kanssa. Kaada joukkoon piimää/ rahkaa fiiliksen mukaan. Lisää joukkoon siemeniä (esim. Salaattisiemensekoitus tms.), kunnes taikina tuntuu hyvälle. Tiputtele lusikasta rennosti leivinpaperille möykyiksi ja paista uunissa 200 asteessa 15 min.
Valmiita nautittavaksi, kun reunat ovat hieman ruskeat ja pohja napautuksella kova/kullahtava.

Kuumat möykyt + maito = onni


Samalla lämmöllä tein ihanasta tänään löytämästäni Kaunis helmi-blogista gluteenittoman mutakakun.

Ensi kerralla täytyy muistaa rasvata vuoka... :)


Marjasorbettijäätelöä + kakkua = syntisempi onni


sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Kiusauksen uhri...

Olen itse ollut koulukiusattu ja kannan niitä jälkiä koko elämäni. Voin siis täydestä sydämestäni yhtyä siihen, että vitsailullakin on rajansa.

Etsin YouTubesta glamour- meikkiä koskevia videoita. Löysin hyvin kiinnostavan dokumentin povipommi Katie Pricesta ja hänen Harvey pojastaan. Aikaisemmista tositv- ohjelmista, joita olin sattunut näkemään, olin tietoinen hänen Harvey- pojan erityisyydestään. Nyt tietoa tuli paljon enemmän ja aivan eri kantilta.

Harvey on syntymästään saakka ollut erityislapsi. Hänellä on ongelmia mm. hormonitoimintansa suhteen, näkökyky on rajoittunut ja hän on autisti. Katsellessani hänen toimiaan pystyin vain ihailemaan aikaisemmin pinnallisena pitämääni Katieta ja hänen kykyään tuoda kaaoksen keskelle rauhaa ja tarjota mahdollisuuksia pojallensa hänen kyvyillensä uskolliseena.

Dokumentin ideana oli käsittääkseni tv- koomikon esittämä seksuaalinen vitsi Harveysta ja raiskauksesta ja siitä seuranneesta kohusta koskien niin Harveyta kuin muita "erityisihmisiä". Tässä kohtaa pitäydyn vapaassa ja vaillinaisessa suomennoksessa. Katie tapasi dokumentin aikana muita erityislapsia/- nuoria ja valotti heidän arkeaan. Useammasta pyynnöstä huolimatta hän ei saanut koomikolta anteeksipyyntöä.

Katie standing up for Harvey on tunteita ja ajatuksia herättävä dokumentti ja askel kohti vähemmän eriarvoista maailmaa.

perjantai 12. joulukuuta 2014

Lähes pettämätön- Aloe deodorantti

Olen jo useamman vuoden miettinyt deodoranttien vaihtamista alumiinittomiin. Lisäpotkua sain aikeeseeni television alumiini aiheisesta dokumentista. Alumiinia ei voi suoraan yhdistää rintasyöpiin, mutta rintasyöpiä esiintyy eniten rinnan ulkoneljänneksissä. Dokumenttia katsoimme hiljaa äitini kanssa. Sukumme on rintasyöpäpainotteinen...

Oma ongelmani on se, että kainaloni tarvitsevat vahvaa pitoa, jotta en heti haiskahtaisi. Muutamaa luonnollisempaa vaihtoehtoa olen kokeillut, mutta hajuhaitat olivat merkittäviä lähitunteina levityksestä. Äitini peri nämäkin tuotteet.

Viimeisten parin vuoden aikana olen ollut koukussa Mitchumin deodorantteihin ihan niiden järkkymättömien pitojen vuoksi.

Päädyin kuitenkin kokeilemaan sairaslomani ratoksi Foreverin Aloe Vera deodoranttia. Tuote ei sisällä alumiinia. Pakkaus taitaa olla vanha ja kyseessä on ulkomailta hankittu tuote. Pito on ollut ihmeellisen hyvää. En ole suurempia rehkinyt, enkä tehon pettämistä ole vielä havainnut. Joiltakin nettisivuilta löysin tuotteen 9 € hintaan ja jos pito on hyvää kovemmassakin menossa, niin en näe syytä miksen voisi tähän vaihtaa. Jälleenmyyjiä varmaankin löytyy netistä. Tuotetta minulle myytäessä kerrottiin, että alkuun tuote voi olla tehoton ja hienhaju häiritsevää. Kun kainalot ovat puhdistuneet, niin hajuhaitta saadaan kuriin.




Koukuttavat suihkeet!

Ostin netissä paljonkin kehutun George's Aloe Vera Aloe Spray Mister iHerbistä viime talvena vajaaseen viiden euron hintaan. Tuote lupaili sisältävän vain 100%: sta aina aktiivista distilloitua aloe veraa . Myöhemmin seuraani liittyi myös Heritage Products Rosewater Rose Petals reilulla viidellä eurolla.

Aloe Vera suihke on ollut ehdoton suosikki tuotteeni neutraalin tuoksunsa ja raikastavan ominaisuutensa vuoksi. Olen suihkinut tuotetta kasvoille kuumina kesäpäivinä tai hetken virkistystä etsiessä. Liian jauhoiselta näyttävä meikkipohja kadottaa jauhomaisuuden muutamalla kevyellä suihkauksella. Myös pintapuolinen hygienian hoito esimerkiksi sairaalaoloissa on ollut suhteellisen helppoa. Jo kuivahtaneet puhdistuslaput ovat saaneet lisävirtaa suihkeella ja moni tuote on tullut käytettyä loppuun pumppupullostaan, kun olen suihkinut aloe vera- suihketta pulloon ja saanut jämähtäneeseen tuotteeseen eloa.

Tavoitekävelykorkkarit kuvausalustana :D


Ruususuihke on ollut taas ylellisyyskäyttöä varten. Joka päivä kun ei ole ruusuilla tanssimista nähtykään, silloin avuksi rientää vienon ruusun tuoksun iholle jättävän suihke. Pikainen raikastus ennen poikaystävän tapaamista, hajuveden korvaus tai ihan myöskin kasvosuihkeena jne.

IHerbin sivuilla Aloe- suihkeen luvataan olevan sotkematta, käyvän auringonpolttamiin ja meikin alle. Tuotetta on valmistettu jo vuodesta 1979.
Ruusu- suihkeen käytöstä taas mainitaan aromaterapeuttisena tuotteena, hajuvetenä, hiusten huuhteluveteen tai kylpyveteen lisättynä tuotteena. Mielenkiintoinen kokeilu voisi olla lisätä muita aromaterapeuttisia öljyjä tähän tuotteeseen.

sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Kuntouttava ote kosmetiikalla...

Kuntoutusta on monenlaista. Yksi sopii toiselle ja toinen toiselle. Tärkeintä kun kuitenkin taitaa olla se, että niin raskasta kuin kuntoutuminen onkaan, niin välillä kyynelien ja hikipisaroiden välistä loistaa valoa...

Kuntoutusjaksolla lakkasin toisten kynsiä ja se on ollut myös itselle tapa tehdä edes vähän jotain. Niin sorminäppäryyttä kuin mieltä ylentävääkin. Se, että pysyykö lakka rajojen sisällä vai ei , ei ole tässä yhteydessä merkittävää. Tekeminen ja yrittäminen sen sijaan on...

Mielestäni glitteriä ei voi koskaan olla liikaa... 

Punaiset kynnet ja kiitettävä kerros glitteriä piristää aina päivää ja saa edes pienen naisellisuuden tunteen tähän muuten niin valjuun oloon.

Olen pyrkinyt myös huolehtimaan kasvoistani reilun viikon välein ja pidemmän kaavan mukaan. Kasvoja kuorin 2-3 kertaa viikossa, mutta tällöin yhdistän siihen myös entsyymikuorinnan ja savinaamion.
Kuorintana Dead Sea facial cream exfoliating
Entsyymikuorintana Ziajan Marine algae
Savinaamiona Oriflamen ikivanha Swedish caren Purifying mask


Hiuksia muhittelin useamman tunnin Avonin hiusnaamiolla ( joka taisi olla vanhuuttaan jo sitkeä), joka oli terästetty avojadoöljyllä.
Avon Repairing soy milk & macademia conditioning mask kuiville 
ja käsitellyille hiuksille + avokadoöljy


Vartalon ihoakuorin ihanalta Julija- kosmetologilta ostetulla itsetehdyllä kahvinporosaippualla ja sitten kunnon rasvaus myöskin ikivanhalla Oriflamen Milk&Honey vartalovoiteella.
Kahvinporosaippua
Oriflame Milk&Honey body lotion loputtomista varastoista


Kasvojen tehokkaan kosteutuksen hoidin iHerbistä hankitulla rakkaustuotteellani. Hintansa väärti. Innersence Harmonic Healing-öljy, joka käy niin hiuksille kuin vartalolle ja rauhoitti tulehtuneen ihoni viikossa.
Innersence Harmonic Healing oil, ihana rakkaustuote.

Itsensä hemmottelu ei ole suorittamista, vaan voimien keruuta ja itsestä huolehtimista. Ja toki tässä tapauksessa myös sitä kuntoutustakin...

Hemmotteletko itseäsi riittävän usein? ;)

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Jarruhanskat rullailua varten...

Ilmojen kylmetessä on pyörätuolin pyörittely sormille viileää hommaa. Tumput eivät ole tuntuneet soveltuvan muutenkin hieman kömpelöön menoon, joten olin äärimmäisen ilahtunut löytäessäni " jarruhanskat" Glitteristä vajaalla 10€: lla.

Ihanat pinkit sydämet sulattivat sydämeni...

Itse käytän hanskoja jarrusydämet kämmenen puolella. Sisus hanskoissa on ihanan pehmeää materiaalia ja kesto toistaiseksi on hyvä...

Voitko vastustaa?

perjantai 28. marraskuuta 2014

Kuorinnan tehostus...

Olen päässyt siihen pisteeseen kosmetiikkakokoelmieni kanssa, että vastaan alkaa kävellä enenevissä määrin vanhentuneita tuotteita, joiden käyttö on siinä ja siinä. Sairastumiseni jälkeen olen asunut vanhempieni luona ja en uskalla oikein miettiäkkään missä kunnossa kosmetiikkani ovat omassa kodissani. Asia selvinnee kunhan paranen sen verran, että itsenäinen asuminen onnistuu.

Suihkussa on majaillut jo pidemmän aikaa kuorinta ( kasvoille?), jonka käyttö on jäänyt hyvin vähälle. Pääasiallinen syy käyttämättömyyteen on ollut kuorinnan tehottomuus. Asiaan oli puututtava järein asein ja päädyin uskolliseen kahvinporotehostukseen.

Otin kuorintaa muovipurkkiin...

... ja lisäsin useita lusikallisia käytettyjä kahvinporoja...

... jonka seurauksena sain tehokuorinnan vartalolle. Lopuksi valelin kroppani 
paksulla vartalovoiteella.


Tulos oli hyvä ja uusintakokeilu varma! Käytin koko tekemäni satsin reilulla kädellä ja kerralla. Mikäli perheessä asustaa viemäreiden kunnosta kiinnostuneita henkilöitä, on toki hyvien tapojen mukaista neuvotella kahvinporojen käytöstä etukäteen, tai salakavalasti kuoria niillä salaa.. ;)
Itse en tunnusta... :D

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Banaanirahkalettuset...

Olen seurannut jo jonkun aikaa Vita lives free-blogia ja siellä törmäsin kesäkurpitsalättyihin. Innokkaana soveltamaan päädyin kehittelemään jämäletut gluteiinittomasti.

Hedelmäkorista löytyi hieman tummunut banaani, josta sain innostuksen. Tulos oli onnistunut!



Banaanirahkalettuset (gluteiiniton) :

Banaani
Purkki rahkajogurttia
3 kananmunaa
1dl jauhoja, itse käytin gluteiinitonta jauhoseosta
Ripaus suolaa
Kookosöljyä

Muussasin banaanin ja lisäsin joukkoon kolme kananmunaa. Sekoitin. Lisäsin joukkoon jauhot ja maun mukaan suolaa. Paistoin pannulla kookosöljyssä. Herkästi jäivät pannuun kiinni, joten lopputaikinaan lisäsin öljyä suoraan taikinaan. Kookosöljyllä paistaminen antoi kyllä ihanan kookoksen säväytyksen.



Taikinaan jäi sattumia.


Lettusista tuli hyvinkin onnistuneita. Kyseessä oli herkuttelu, mutta miksipä versiota ei voisi tehdä hieman juoksevampana ja sulattaa joukkoon hieman kookosöljyä ja tehdä pannukakun tyyppisen hieman vähempi työtä vaativa- version.


tiistai 18. marraskuuta 2014

Teimpä ite: Kuoriva saippuapala jämäsaippuoista...

Virtaheposaippuakuppiini oli kerääntynyt pieniä palasaippuajämiä, jotka pistivät silmiini. Päädyin kokeilemaan niiden uusiokäyttöä luovalla tavalla.

Innostuksen lähteenä käytin AllNatural28 YouTube- videota DIY Solid Sugar scrub( Lush Hack), mutta harhauduin jälleen omille teilleni. Päädyin käyttämään kaiken jämän mitä löysin.


                                         Raastoin useamman saippujämän mukiin ( n. 0,5dl)
            Lisäsin joukkoon reilun lorautuksen sitruunaoliiviöljyä (ruuan laittoon vanhentunutta)
                                              Mikrotin 30s erissä ( kiehui yli hyvin herkästi)

( kuva väärinpäin;D)
Lisäsin joukkoon kahvinporoja, kunnes massa oli paksua.
                                                            Kaadoin muffinimuotteihin.

Annoin palojen kovettua muutaman päivän. Pala jäi pehmeäksi ja hyvin rouheaksi. Pienemmän palan käytin kuorimiseen kerralla suihkussa. Iho jäi puhtaaksi, pehmeäksi ja kosteutetuksi.
Annoin toisen palan äidilleni, joka käytti šen kuiviltaan ennen mereen hyppäämistä.

Uskoisin palan soveltuvan hyvin saunaan ja suihkuun, jolloin iho on valmiiksi kostea ja porot saisi lopulta huuhdeltua hyvin pois.

Pääasia oli, että nyt tiedän mitä teen jämäsaippuapaloille! :D

sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Purkkatukka puhtaaksi- Dermosil syväpuhdistava shampoo

Jo useamman vuoden traditiona on ollut hankkia pukin pakettiin valmiita joulupakettaja Dermosililtä. Niin taas tänäkin vuonna. Samoihin aikoihin umpeutui bonuspisteitä, joten tilauksessa sain yhdistettyä kaksi kärpästä yhdellä iskulla.. ;)

Reilusti värjätty purkkatukkani nauttii säännöllisin väliajoin aimo annoksen kuivashampoota. Tällä hetkellä muotoilutuotteiden käyttö on jäänyt vähemmälle. Päädyin hankkimaan bonuspisteilläni Syväpuhdistavan shampoon kooltaan 250ml. Hinta oli 4,90€ ja suositellaan käyttämään 4-5 pesukerran välein. Tarkistin vielä asiakaspalvelusta tuotteen sopivuutta shokkivärillä tehdyn raidan kanssa ja vastaukseksi sain, että tuote sopii.

Pullossa on kätevä pumppu ja jo muutamalla pumppauksella saan riittävästi tuotetta. Vaahdotus onnistuu helposti ja koska en ollut aikoihin syväpuhdistanut hiuksiani, niin päädyin tekemään sen kahdesti. Tästä huolimatta purkkatukkani oli yllättävän vähätakkuinen!

Olen todella tyytyväinen. Tuotteeseen pääsee tutustumaan Dermoshopin kattavien tuotesivujen kautta...

Mitä taas joululahjoihin tulee.. Tiukemman rahatilanteen vuoksi ostin pakettaja vähemmän tänä vuonna. Tämä on kuitenkin vakitapani hankkia varmasti hyödylliset lahjat kiireisen arjen ( aikaisemmassa elämässä) keskellä panikoimatta ja jättämättä sitä joulukuulle. Plussana on ollut valmiit, siistit ja arvokkaan oloiset paketit. Ja käytännöllisyys on taattu!:)

Lisäys 14.1.2015

Olen ihastunut tähän shampooseen! Takkutukkani ei takkuunnu yhtään sen enempää kuin kosteuttavan shampoon kanssa. Vaahtoaminen hyvää ja tuoksu miellyttävä. Shokkiväri on ennallaan ja tukka tulee puhtaaksi, mutta ei kuivaksi. Ostan jatkossakin!

lauantai 8. marraskuuta 2014

Kulmien kurvikkuus...

Olen aina ollut hieman kulmakarvafriikki. Jos kulmat ovat huonosti ja muu meikki hyvin päädyn silti kokemaan ahdistusta. Hyvien kulmien kun koen tuovan nostetta ja kehystä kasvoille...

Pidemmän sairaalajakson aikana päädyin palkitsemaan itseni omasta näkökulmastani luksustuotteella eli Anastasia Beverly Hills Beauty Express for brows and eyes Kicksistä. En ole lähelläkään meikkausalan eksperttiä, mutta jo paletin kädessä pito saa minut uskomaan parempaan kulmapäivään... ;)

Seuraavat kuvat on otettu sairaalassa, ja edelleenkin vahvaa omaleimaista tulosta.. ;D


Paletin päällä on pahvikuori...



Paletti itsessään on pinnaltaan " krokotiilinnahka"- tyyppistä kuviointia, magneetti kiinnitys.

Paletissa on hyvä peili, kulmavaha, kaksi eriväristä ruskeaa kulmaväriä, vaaleampi ja rusehtavampi 
puuterinen väri ( hohdetuote ja luomiväri?), sivellin sekä useampi kulmakarva"malli".

Toki ohjeet löytyvät myös... :)

Tulos omaan kulmaani sairaalan potilashuoneen valossa... 
Tykkään tuloksesta vähemmän meikittöminä päivinä. Vaaleampaa ja hohtavampaa tuotetta käytin
kulmaluun alla ja silmän sisäkulmassa. Petrausta kaipailisin kulman alun terävöittämiseen.

Summaus: Hyvä tuote arjen meikkeihin. Ensimmäinen puuterimainen tuote, jota olen oppinut käyttämään kulmiini. Yleensä pidän kynän tuomasta terävämmästä jäljestä, mutta se sopii paremmin silmämeikin kera oikeaan elämääni kuin pieneen ulkonäön paranteluun ennen kuntoutuskertoja tai sairaalareissuille.

Jos olisin ollut säästeliäs, olisin varmasti löytänyt useammankin puuterimaisen kulmatuotteen marketistakin. Kulmakarvamalleja kun en ole käyttänyt vielä kertaakaan. Kyseessä on kuitenkin pieni luksuspalkinto minulle... :)

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Omasta kokoelmasta, Pakkelit kuntoutukseen...

Kirjoittelin vähän aikaa sitten, kuinka YouTubesta löytyy videoita Shop Your Stash - idealla. Sen sijaan, että uusia tuotteita ostettaisiin, yritettäisiin käyttää monipuolisemmin/ ahkerammin jo kokoelmassa olemassa olevia tuotteita.

Innostuin ideasta ja olen nyt parisen viikkoa käyttänyt seuraavia tuotteita, jotka nyt aion vaihtaa "uudempiin"... Meikkailukertoja näille tuotteille tuli 'aiempaa elämää' vähemmän johtuen paljon vähäisemmästä meikkailusta, mutta nautin joka hetkestä...

Vasemmalta oikealle:
Grimas Creme make-up, J1
Oriflme T-balance foundation, natural beige
Rimmel Recover anti-fatigue concealer,100 ivory
Estee Lauder Demi-Matte Loose Powder, Transcluent 04 +vippa

   
Vasemmalta oikealle:
Avon Gold Face Pearls
E.l.f. Powder Brush
Lumene Arctic Definition Mineral Eyebrow Pencil, 3 Blond
Suhada duo eyeshadow, rose/flieder
Jämä aurinkopuuteri vanhassa rasvapurkissa

Vasemmalla ylhäältä alas:
Avon Seeing stripes, cool collection
Oriflame Long wear lip definer, 4238 Ginger
Oriflame Hydra comfort lipstick, 502 dusky rose


Muutamalle tuotteelle haluaisin antaa erityismaininnan. Grimas creme make-up on aivan loistava tuote. Rimmelin peiteaineen tehojen ollessa heikohkot päätyi Grimas kauniisti niin tummille silmien alusille kuin nenänpieliinkin. Rakkaustuote!
E.l.f Powder brush pysyy kuosissaan vaikka hinta oli muutaman euron. Tämä sivellin on ku,kenut mukanani jo pidempään. Rakkaustuote!
Avonin Seeing stripes yllätti pigmenttisyydellään. Uskoisin tämän näyttävän todella hyvältä tummemman tai minkä tahansa silmämeikin kanssa, mutta ilman silmämeikkiä on tuote varovaisesta annostelustaan huolimattakin hyvin pigmenttinen ja näin ollen aavistuksen liian luumuinen. Yllätystuote!

Seuraavaksi seuraan ehkä ihanin osa...omien aarteiden kaivelu ja jo unohtuneiden aarteiden löytäminen.. Ompa onnea kun saa nauttia meikkien maailmasta.. ;D

torstai 30. lokakuuta 2014

Omena-pihlajanmarjakiisseli...

Omenakauden ainakin vielä meillä jatkuessa olen kehittänyt happamammalle ( eli siis ainakin minulle... ;) ) maulle sopivan kiisselin. Tulos happamaisenmakea. Toki sokeria voi aina lisätä joukkoon enemmän, mutta itse olen käyttänyt sokeri-makeutusaine yhdistelmää ja sitäkin säästeliäästi.



Upeat pihlajanmarjat ovat olleet ihastuksen kohteena tänä syksynä. Muistin lupaukseni jo edesmenneelle herrasmiehelle siitä, että joku syksy vielä muistelisin häntä itse tekemäni pihlajanmarjahillon kera. Toki tässäkin tein pientä säätöä ja hillosta tuli sitten vähempi sokerinen kiisseli. Mutta idea ja muistot ovat toki tärkeimpiä.

Happamat mökin omenat ovat päässeet lohkoina porisemaan suureen kattilaan ja joukkoon poimin pihlajanmarjoja, jotka pesin ja ripottelin joukkoon kiehumisen loppuvaiheessa. Joukkoon tuli sokeria, makeutusainetta sekä kanelia ja vanilliinisokeria. Perunajauhoja meni noin kaksi kukkurallista ruokalusikkaa noin desiin vettä, jonka valutin norona keitoksen joukkoon. Kiehautus ja maun tarkistus.

keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Jatkoa voidepalalle... Ja huuhteluaineelle.

Totta kai tein voidepaloja uudestaan. Ja nyt "unohdin" ohjeen täysin. Sen sijaan, että olisin laittanut osan kutakin, niin päädyin lisäämään mehiläisvahan osuutta varmaankin noin 1.5 osaan. Tulos oli kovahko.
Nyt olisi siis kompromissin aika. Ensimmäinen tekemäni pala, jossa kaikkea on yksi osa on ihanan pehmeä, jopa käteen sulava. Tuoksu on hyvä ( taisin lisätä kaakaojauhetta ja hunajaa joukkoon palaa tehdessäni), mutta säilytystä ja käsittelyä ajatellen mahdollisesti koostumus hieman liian pehmeä. Toinen tekemäni pala taas on enemmän vahamainen ja kova sekä tuoksu ei ole niin houkutteleva...

Jään siis miettimään sitä täydellistä koostumusta... ;)

     Pimeähkö valokuva, mutta värieron ainakin huomaa... Oikealla versio 1& vas 2...

Huuhteluaine on taas ollut menestys. Asuessani nyt toistaiseksi vanhempieni luona on eläinlauma todella suuri kun kahden talouden eläimet ovat yhdistyneet. Tästä mahdollisesti seurauksena sekä uuden kissan tulon jälkeen on alkanut pieni pissakartelli kissojen osalta. Mm. puhtaat vaatteet, matot, jopa sanomalehdet ovat saaneet merkinnän. Eläinlääkärin luona tuoreimman kissaneidin (a.k.a pissailija) terveys todettiin hyväksi. Nyt siis stressin purkuun vielä tukevimmin asein...

Yksi huuhteluaineen tehtävä on ollut poistaa kissanpissan hajua. Ja siinä se on onnistunut mielestäni suhteellisen hyvin. Kaikki kissanpissaa enemmän tuoksutelleet tietävät sen takerumismahdin. Hajua on todella vaikea saada pois. Huuhteluaine on tuonut ainakin helpotusta vaatteitten tuoksuun ja etikka on poistanut hajuja. Tuoksuksi on jäänyt vieno marjojen tuoksu hoitoaineen ja lisäämäni Marjamehu -tuoksuöljyn vivahde.

Uusi satsi tehdään vanhan loputtua. Mahdollisesti eri tuoksuilla!

En ole koskaan pitänyt itseäni teimpä ite-tyyppinä. Pienet kokeilut ovat kuitenkin tuoneet iloa sekä koen ne tärkeäksi osaksi kuntoutumista. Jos vielä kesällä en kyennyt ottamaan itse ruokaa lautaselle tahi juomaan tavallisesta lasista, on ilo huomata, että tällä hetkellä kykenen puuhailemaan pieniä projekteja ja jopa vähän ruokaakin. Blogin kirjoittaminen on minulle suuri asia ja sekin myös kuntoutusta!

keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Teimpä ite: Voidepala

Tein tällä ohjeella palat jo varmaankin pari kuukautta sitten, mutta olen pihistellyt postausta.. :D Ohjeen löysin tietenkin YouTubesta käyttäjältä PromisedJubilee : Hard lotion jne.

En tietenkään pysytellyt täysin ohjeessa.. Ohjeiden noudattaminen kun ei sovi luonnolleni, ei ainakaan näissä asioissa. ;)

Perusohje olisi suunnilleen näin
Osa voita
Osa mehiläisvahaa
Osa kookosöljyä 
(Hunajaa)

-> Sulata vesihauteessa, sekoita ja kaada varovaisesti muotteihin.

Itse yhdistin vanhemman vadelmansiemenöljyn, Babassu-voin ( kiinteä huoneenlämmössä) sekä mehiläisvahan. Mukaan laitoin hieman hunajaa ja kaadoin muffinsivuokaan paperille (?).

Vesihaude- valmisteluni..

Öljyn joukkoon hunaja. Olisi kai voinut lisätä lopuksikin...

Mehiläisvaha joukkoon, kuten myös Babassu- voikin. Sekoittelu.

Uteliaisuuttaan sorkitut palat ;)



Olen pitänyt todella paljon voidepalastani. Mittasuhteet olivat hieman hatarat ja hunaja tuntui jäävän pohjalle. Ulkonäkö ei ole fiinimmästä päästä, mutta ensimmäiseksi kerraksi ja vielä toimintaterapeuttiseksi tapahtumaksi varsin oivalliset. 
Suihkun jälkeen hinkkaan palaa kostealle iholle. Ekologista on se, että itse palasta ei jää mitään muuta jäljelle kuin paperi ( voikohan kompostoida?) ja uskoisin, että suurempia eriä ostamalla raaka-ainetta luontokin kiittäisi pakkausmateriaalin vähentyessä... Vanhat öljyt saa myös kiertoon.. Loistava lahjaidea ?

torstai 16. lokakuuta 2014

Teimpä ite : Huuhteluaine

Huuhteluainehan ei ole pyykkäyksen pakollinen osa, mutta se tuo toki luksuksen tunnetta. Asiaan myös vaikuttanee se, että välillä vaatteisiin on mukavampi saada muutakin tuoksua kuin koirien/kissojen tuoksu. Vaikkakin eläimet ovat lähellä sydäntäni...

Olen YouTubesta löytänyt muutamia ohjeita huuhteluaineen tekoon. Tässä oma versioni hieman tuunattuna :

2 osaa etikkaa
vajaa 1 osa halpaa ja hyvältä tuoksuvaa hoitoainetta
3 osaa vettä
Tippoja tuoksuöljyä oman maun mukaan

Voit tehdä sekoituksen vanhaan huuhteluainepulloon. Huomaa ravistaa ennen käyttöä. Olen laittanut vajaan puoli desiä sekoitusta per pesu, pyykki on tuntunut pehmeältä ja tuoksunut miellyttävältä pesun jälkeen. En osaa sanoa mitä tämä sekoitus tekee pyykinpesukoneelle pidemmällä käytöllä, joten toteutathan omalla vastuulla. Itse aion käyttää vain osaan pesemääni pyykkiä kuten käytin normaalia huuhteluainettakin aikaisemmin.

keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Geelilakkauksen tuunaus..

Siitä kun otin neonpinkit geelilakkaukset varpaisiini asennettani ilmaiseisemaan on kulunut kohta jo seitsemän viikkoa. Geelilakat lähtevät ainakin joillakin kynsilakanpoistoaineilla pois, kunhan niitä malttaa tarpeeksi kauan liuottaa. Pitkäjänteisyys ei aina ole kuitenkaan hyveitäni..

Päädyin vihdoin tuunaamaan kynsiäni uudempaan uskoon. Hieman lisää pinkkiä lakkaa ja Lorealin confetti -palalakka kerros päälle. Tadaa ! Näillä mennään vielä pari viikkoa tai ainakin siihen saakka kunnes otan uudet geelilakkaukset... ;) Ja tietenkin ihanalta  Julijalta  (tarjouksia löytyy hänelle aika usein!)

Siisteyskään ei ole hyveitäni, mutta idea tulee selväksi..

keskiviikko 8. lokakuuta 2014

In my chair...

Mahtava ja ajatuksia herättävä esitys siitä kuinka vähättelemme itseämme ja kuinka muut näkevät meidän kauneutemme, ei virheitä. In my chair - a makeup artists perspective on beauty : Eva DeVirgilis.

Minimalismi- ilot vai kirot?

LöysinYouTubesta loustavan videon - A rich life with less stuff ,jossa puhuu www.theminimalists.com blogin miehet. He kertovat siitä kuinka kivutessaan uraputkessaan he eivät löydä perinteisellä tavalla onnea, vaan tarvitsevat aina enemmän rahaa ja tavaraa tullakseen onnelliseksi. Tuttu juttu ainakin osalle meistä.

Tuntuu siltä, että yhteiskunnassamme arvostetaan kovaa työtä, suuria veroprosentteja ja aina uudempia tavaroita. On hyväksyttävämpää tehdä ylitöitä kuin lyhennettyä työviikkoa. On oikeutetumpaa valittaa stressistä kuin kertoa siitä kuinka rentoutui kotona vaikka puutarhassa tai kirjaa lukien.

Olen itse ollut kova tekemään töitä. Ylityötunnit olivat enemmän tottumus kuin satunnainen tapahtuma. Aina suuremman palkan perään hapuilu oli minua ja löydän ostettavaa tavaraa vaikka autiomaasta. Jotta olisin onnellinen. En ole kuitenkaan täysin sitä ollut.

Haluan uskoa kohtaloon. Haluan uskoa jatkuvaan oppimiseen. Siihen, että tipuin uraputkestani nykyään osittaiseen pyörätuolielämääni, jatkuvaan epätietoisuuteen ja pakolliseen hidastamiseen syystä. Jollei syytä löydy niin haluan ainakin oppia tästä kaiken sen mikä vain on mahdollista. Uskon, että tämä tuli kuin tilauksesta. Ehkäpä nyt olisi hyvä hetki miettiä arvomaailmaansa?

tiistai 7. lokakuuta 2014

Teiniäidit- kausi 1

Nostan hattua näille neljälle nuorelle naisella ja heidän asenteelleen elämän haasteita kohtaan.

Olen tainnut muutamassa päivässä kahlata läpi Teiniäidit- sarjan ykköskauden. Alkuvaiheen antivauva- asenteeni muuttui sarjaa seuratessani jopa siihen, että huomasin hymyileväni vahingossa lasten jutuille. Pääasiassa kuitenkin ihailin äitien rautaista tahtoa ja osaamista. Epäilen olisiko minusta siihen vaikka olenkin reilusti heitä vanhempi. Hyvä äitiys ei siis todellakaan ole iästä kiinni.

Ilmeisemmin kukin heistä oli saanut suodattaa abortti- ehdotukset ja oma tahto oli pitää tuloillaan oleva lapsi. Hienoa oli, että kaksi heistä onnistui tai pystyi pitämään myös parisuhteensa ja sitoutumaan kihlauksella. Hatun nosto myös lasten isille. Sarita ja Sanna osoittivat kuitenkin turkulaisella asenteellaan, että miehiä ei tarvita, vaan pärjäävät hyvin myös ilman.

Arvostettavaa, että Sarita pystyi kertomaan niin vapaasti synnytyksen jälkeisestä masennuksestaan sekä siihen liittyvistä oireista ja hoidosta. Toivottavasti elämä hymyilisi jo hänelle. Uskoisin, että hänen kertomuksensa auttaisi muita samassa tilanteessa olevia.

Sannan aurinkoinen hymy, sekä toimiva ote elämään ja tekemisen meininki olivat hienoa katsottavaa. Ex-poikaystävä ilmeisesti toi toistuvasti haastetta, mutta siitä huolimatta hän tuntui jaksavan uskoa rakkauteen unohtamatta kuitenkaan poikansa etua. Uskoisin kokemusten tuovan etua työuralle.

Teyasta jäi mieleen suorapuheinen asennetta uhkuva nainen, joka kyllä näytti omalla esimerkillään, että lapsesta huolimatta voi ja haluaa huolehtia ulkonäöstään. Jäin miettimään mitä hänen sairastamalleen anoreksialle olisi tapahtunut ilman raskautta.

Tanjan isä oli sympaattisen oloinen ja osoitti hienosti tukensa tilanteelle ainakin näin tv:stä tulkittuna. Vaikeasta tilanteesta huolimatta Tanja suunnitteli opiskelujaan sekä sai pidettyä yllä parisuhdettaan hoitaen vielä vauva-arkea. Vau!


Teiniäitiys on asia, joka varmasti puhuttaa ja tuo tunteita pintaan. Uskon, että teiniäitiys on asia jota on aina ollut ja tulee aina olemaan. Mielestäni suurennuslasilla äitien vahtaaminen on turhaa, vaan kannustaisin löytämään tilanteen positiivisuuden - he pyrkivät parhaan kykynsä mukaan hoitamaan tilanteen oman näkemyksensä mukaan oikein. Turhan arvostelun sijaan voisi yrittää tarjota auttavan käden tai tukevan olan?

Kommenttini on uraputkea luoneen antivauvalijan luomia, jota jo kohta piakkoin aletaan kutsumaan iäkkäämmäksi ensisynnyttäjäksi. :)

sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Klippoteket- ei koukuta..

Olen kuivashampoiden suurkuluttaja. Ilman kuivashampoota ja sen luomaa illuusiota bed head- tukasta koen oloni aika pieneksi. Ja en kyllä ole lähelläkään pientä...

Klippoteketin Dry Shampoo bonus effect on mitä ilmeisemmin monen suosikki. Käsittääkseni Sokoksen 3+1 päivillä on useimmiten tarjouksessa kyseinen tuote ja sieltä sitä sitten ostetaan viimeisiä purkkeja myöden. Mene ja tiedä.

Olen kokeillut monia eri kuivashampoita ohueen tukkaani, joka jo päivä hiustenpesun jälkeen alkaa näyttämään klähmäiseltä föönäyksestä, muotoilutuotteista ja tupeerauksesta huolimatta. Ja minä kun en jaksa joka päivä tukkaani uudestaan alkaa pesemään ja muotoilemaan. Kuivashampoolla olen saanut pidennettyä pesuvälin 1-2 päivästä 3-4 päivään. Samalla saan hiuksiini rakennetta ja helpompaa käsiteltävyyttä.

Lähes ensimmäisillä "treffeillä" Misterin kanssa kävimme Tuurissa. Muistan, että mielessäni pyöri aika pitkälle ajatus siitä, että en viilliinny shoppailuparatiisissa vaan annan itsestäni hillityn ja hallitun kuva. Sanomattakin selvä, että en onnistunut. ;) Kuivashampoo hylly oli liian houkutteleva ja täynnä tuotteita, joita en ollut vielä kokeillut. Voi puolustuksekseni yrittää sanoa, että halusin nähdä heti alkuun Misterin todellisen luonteen. Suhteellisen hienosti sai pidetty ilmeendä aisoissa kun kipitin syli täynnä kuivashampoopulloja ( löysin silloin Batistea vain sieltä ... Seliseli..) ostoskärryni luo.. ;D

Klippoteket on varmastikin ihan hyvä tuote, mutta ei täyttänyt odotuksistani sitä volyymi-osaa. Myös tulos oli herkästi liian puuterinen ja jauhe tuntui jäävän helposti liian näkyviin. Tai sitten en vain osannut käyttää tuotetta oikein. Hyvä, mutta ei täydellinen.
Päädyn siis jatkamaan seikkailuja kuivashampoiden jännittävässä masilmassa. Uutena kokeiluna on Kicksin Dry Shampoo Styling volume ja body... Ensimmäinen käyttökerta oli jo lupaava...

Purkin teksti muuten on suoraan kuin ajoittaiset näköhäiriöni...

tiistai 30. syyskuuta 2014

Omat meikit käyttöön...

Olen kosmetiikkaholisti. Oikeasti.

Omistan paljon kosmetiikkaa, josta käytän vain murto-osaa. En pahemmin lahjoittele tuotteita pois vaan käytään suhteellisen uskollisesti samoja tuotteita joko loppuun tai vaihdan tylsistyttyä. Löysin YouTubesta loistavan idean - shoppaile omista varastoista ja näin lisäät vähemmän käytettyjen tuotteiden käyttöä. Ja tietenkin maksimoit koko kokoelmasi käyttöä.

Crystalis007 How I shop my stash for the week videolla oli hyvä esimerkki ideasta. Ilmeisesti täysin kosmetiikalle omistetussa huoneessa oli pöydällä kori, johon hän keräsi tuotteet, joita aikoo seuraavan viikon aikana käyttää. Kuola valui hänen kokoelmiaan katsellessa. Koriin siirtyi meikkivoiteista kynsilakkoihin saakka tuotteita.

Olen itse ajatellut etten viitsi uusiin tuotteisiin koskea, ennen kuin otan sen aktiivikäyttöön, mutta sitä päivää saa kyllä odotella aika pitkään. Ehkäpä se onkin hieman vanhentunut ajatus?

Voisin harkita kori-ideaa. Voisin valita joka viikolla tuotteet joita käyttäisin aktiivisemmin ja nauttisin niistä todella. Ehkäpä löytäisin myös sitä kautta edes muutaman tuotteen, jonka käyttämisestä en nauti ja voisin ne sitten siirtää eteenpäin.

Ideaa on kehiteltävä... Innostuitko sinä ?

torstai 25. syyskuuta 2014

Huulipunan armoilla...

Tänä kesänä olen elänyt jopa huulipunani varjossa. Kumma mieltymys aina kirkkaampiin väreihin on vallanut minut. Ehkäpä toivon huulipunani tuovan esille asenteeni - täältä tullaan elämä !

Lumenen Wild Rose Natural Lipstick sävyssä 01 sheer Kepeästi on helppo joka päivän puna. Ostin tämän vissiin plussa- kortilla tarjouksesta. Miellyttävä tuntu, helppo sävy, mutta hieman outo tuoksu. Marjamehu vahalla ?;) Piristää kasvoja hieman näkymättömämpänäkin päivänä. Helppo valinta !

Kun pääsin rakkaan poikaystäväni kuljettamana Kicksiin oli vain taivas rajana. Kohteliaana herrasmiehenä ( tai osaansa tyytyneenä)  hän jätti minut yksin shoppailemaan myyjätytön ystävällisellä avustuksella. Miten Kicksissä aina onkaan niin mukavat myyjät?  Kaiken muun lisäksi hankin mukaani uuden asennepunani. Jos vaaran lähestymistä ei tajua huulten väristä, niin jo on. Kicksin oman sarjan huulipuna Folklore chic on ihana oranssin pinkki. Paremmin en väriä osaa kuvata, katsoppa siis ystävällisesti kuvasta. Tuoksu on mielestäni hajuvesimäinen, levittyvyys hyvä, mutta väri on se ihanin asia tässä...

Uusimpana ja yllättävimpänä huulipunana nousee Yves Rocherin huulipuna sävyssä 22. En muista milloin olen näin kosteuttavan tuntuista huulipunaa levittänyt huulilleni. Väri jää hieman miedommaksi aivan kuin kyseessä olisi värillinen huulirasva. Mutta rakkautta tämäkin on. Tuoksua en osaa tarkemmin kuvata, mutta mielestäni miellyttävin tässä kolmikossa.

Jos haluat kokeilla hieman lisää väriä huulillesi, niin suosittelisin ehdottomasti Yves Rocherin huulipunaa. Hintakin on vain 5,90€. Positiivisena asiana parabeenittomuus sekä ravitseva seesamöljy ( Yves Rocherin nettisivuilta löytyy tarkemmat tiedot )

Ohessa kuvat tuotteista, kuvien laatu on vahvasti minua.
Kirkkammassa valossa...

Kolmen suora- Lumene, Kicks, YR

...ja hämärämmässä.



Seuraavana harmaana hetkenä kokeile huulipunaa, ehkäpä maailma hymyilisi sinulle...