lauantai 28. helmikuuta 2015

Tulisen kirpeä bataattikeitto

Kuntoutumisen osana kulkee toimintaterapia, johon kuuluu kaikenlainen puuhastelu tavoitteena vanhan arjen halliseminen. Olen pitänyt ruuan laitosta, joten sitä on ollut kiva harjoitella kunhan reseptit ovat helppoja...

Äitini bongasi kaupassa käydessään Pirkan 400g:n bataattisosepötkön ja sen kyljessä olevan ohjeen. Kaikki tarveaineet löytyivät samalta kauppareissulta. Pirkan Bataattikeitto oli helppo tehdä.




Bataattikeitto 
Pkt bataattisosetta
Tlk kookosmaitoa
1/2dl vettä
1/2tl chilitahnaa/chiliä maun mukaan
1rkl limetinmehua
1/2tl suolaa
Ripaus mustapippuria
Päälle persiljaa

Kuumenna kookosmaito, bataattisose, vesi ( huuhtelin bataattisosepussin sisällön vedellä, jotta sain kaiken mukaan), limetinmehu( käytin reilusti limeä) ja chili kattilassa. 
Mausta oman maun mukaan.Tarjoile tuoreen persiljan kanssa. 


Olen tehnyt tätä jo kahdesti - todellinen arjen herkku!

Keitossa viehättää limen kirpeys yhdistettynä chilin tulisuuteen. Keitto on todella helppo tehdä kun aloittaa laittamalla kattilaan ensimmäisenä kookosmaidon. Tämän jälkeen on mukavasti aikaa lisätä muut aineet ja "pikkupiiperrykselle" jää aikaa maidon lämmetessä. Toki lisäysjärjestys on vapaavalintainen. Valmista tulee joka tapauksessa!;D

Innostuitko kokkaamaan? 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti