keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Kemikaalikutistus : deodorantit II

Olin pikaisesti käymässä omassa kodissa ensimmäistä kertaa sairastumisen jälkeen ihan yläkertaa myöten. Olihan sitä jo kerennyt tulla useampaankin kertaan ikävä omia tavaroita, vaatteita, meikkejä jne. Oma tavarapaljous ja varsinkin kosmetiikkavarastot ihastuttivat, mutta myös vihastuttivat. Miten paljon rahaa ja tilaa ne vievätkään? Paljon tai liikaa ovat ainoat oikeat vastaukset...

Päädyin ottamaan myös kuvat deodoranteistani. Olen saanut läheisestä hampurilaispaikasta irtokarkkien muovipurkkeja, jotka olen pessyt ja aloitin viime keväänä lajittelemaan niihin kosmetiikkaa. Tottahan on, että paljon tulee ostettua kun unohtaa kotona olevat varastot. Puolusteluna  voin käyttää blondiuteen vetoamista sekä " sama pää kesät talvet" - fraasia. ;)


Olin viksuna tyttönä ostanut useamman dödön varastoon.. En muista onko Mitchumin deodorantteja vielä jossain jemmassa. Salaa toivoisin olevan, ihan kanssakumppaneitakin ajatellen esim. mahdollisia työmatkoja ajatellen. Muut " normidödöt" eivät herätä erityisiä tunteita. Sanokaamme siis " kiitos ja näkemiin". Nämä siirtyvät uusille omistajille yhtä tai kahta lukuunottamatta, jotka jäävät varoiksi hikisimpiä hetkiä varten.


Onneksi olen aiemmin kunnostautunut myös luonnonkosmetiikan keräilijänä. ( Hih, minkä keräilijänä sitten en olisi?) Mielenkiintoisimpina Tisserandin deodorantti, joka on ostos Pärnun reissulta. Deodorantti päätyikin nyt käyttöön Tom's of Maine Long Lasting Roll-On Deodorant, Unscented loputtua. Pitääpä kirjoittaakin Tomista pieni pätkä jatkossa tuotteen osoituttua aika hyväksi, tuoksuttomuus ei kylläkään pitänyt paikkaansa tuotteen sisältäessä eteerisiä öljyjä.

Luonnonkosmetiikan deodoranttilaatikossa on myös kivideodorantti tuliaisina. Kivideodorantit ovat herättäneet ja tulevat varmaan herättämäänkin keskustelua. Itse kyllä olen aikaisemmin lisäillyt normidödöjä pikin päivää hajun sen vaatiessa ja kiireen salliessa...

Matka jatkuu, mielenkiintoisia kokeiluja odotellessa...

Montako deodoranttia löydät omasta kaapistasi?


lauantai 18. huhtikuuta 2015

Kemikaalikutistus I : deodorantit

Kuten jo aiemmin mainitsin on tarkoituksenani siirtyä vähitellen -itselleni poikkeuksellisesti- pienempään kemikaalikuormaan alue kerrallaan. Osittin hitaaseen muuttumiseen on syynä suuret kosmetiikkavarastoni ja toiseksi se, että haluaisin muutoksen olevan pysyvämpää. Ei poukkoilua tällä kertaa, kiitos!

Ensimmäisenä kohteena valitsin deodorantit. Olen kunnon hikoilija, joka tunkee dödöä kainaloonsa enemmän kuin riittävästi. Mitä vahvempaa, sen parempaa. Ja mitä pidemmät tehot, niin sitä onnellisempi olen.

Sukumme on rintasyöpäpainotteinen, joten deodorantin vaihto luonnonmukaiseen ei- alumiinia sisältävään tuntui helpottavalta. Hajuttomalta ei niinkään...

Siniset pallukat ovat imusolmukkeita

Kainalon alue sisältää 20-30 imusolmuketta, joiden tehtävänä on kuljettaa imunestettä kaulan, rinnan ja sen ympäristön sekä käsien alueelta. Tekstin ja kuvan lähde

Cancer.org-sivustolta löysin mielenkiintoisia väittämiä rintasyövän syntymiseen vaikuttavista tekijöistä, jotka käsiteltiin tieteen voimin. Selkeää yhteyttä esim parabeenien vaikutuksesta syöpään ei ole vaikkakin syöpäkasvaimesta on löydetty parabeeneja. Ei voida todistaa, että parabeenit olisivat aiheuttaneet tai vaikuttaneet syövän kehittymiseen syövän olemassaolostaan huolimatta. Hurjalta kuitenkin tuntuu, että jopa 99%:lla US väestöstä on havaittu virtsassa jokin muoto parabeeneista.
Antiperspirantit ehkäisevät hikoulua muodostaen tulpan hikirauhasen suulle. Antiperspiranttien on väitetty estävän näin myös hikoilun avulla tapahtuvan puhdistumisen ja näin aiheuttavan toksiinien kerääntymisen kainalon alueella. Tämä väittämä tulee todistettua vääräksi sillä perusteella, että hikirauhaset ja imusolmukkeet eivät ole yhteydessä toisiinsa. Antiperspirantithan sisätävät alumiinia, josta tutkimuksien mukaan imeytyy 0,012% alumiini chlorohydraatista.
Kun rintakudos jaetaan neljään osaan on syöpäkasvaimia havaittu esiintyvän useimmiten rinnan yläulkoneljänneksessä. Sivusto kertoo tämän johtuvan siitä, että yläulkoneljännes sisältää suhteessa eniten rintakudosta.

Toisena lähteenä on Europan komission Scientific Committee on Consumer Safety - SCCS:n tekemä aineisto aiheella Opinion on the safety of aluminium in cosmetic products. Tämä reilu 30 s aineisto on mielenkiintoista luettavaa ja varmasti ansaitsisi kunnollisen perehtymisen. Ajan ja jaksamisen sallimissa rajoissa nostan kuitenkin vain muutaman asian esille.
Pienessä kahden ihmisen tutkimuksessa (nainen ja mies koekaniineina) molempiin kainaloihin levitettiin aluminium chlorohydrate 21% kuuden päivän ajan, jonka jälkeen kerättiin virtsa- ja verinäytteet. Alumiinia löydettiin verestä 6h jälkeen ensimmäisestä levityksestä ja pysyi veressä 15 päivän ajan. Tämän tutkimuksen perusteella arvioitiin alumiinia imeytyvän ka 0,012%. Tutkimus ei saanut arvostusta huonon laatunsa ja liian pienen osanottajamäärän takia. Mainittakoon, että myös hyperaluminemia on havaittu naisella, joka levitti 1g aluminium chlorohydraattia sisältävää antiperspirantti voidetta ajeltuihin kainaloihinsa joka aamu 4 vuoden ajan. Tila normalisoitui kuukauden kuluttua käytön lopetuksesta.
Mielenkiintoista oli myös se, että merkittäviä pitoisuuksia alumiinia on havaittu rintojen kystien nesteissä, jonka epäilleen johtuvan siitä että pitkäaikaisessa käytössä alumiinia ajautuu rintakudokseen ja rintojen rauhaset tukkeutuvat.
Alumiinia on havaittu enemmän nänniaspiraatioissa rintasyöpää sairastavilla vt. terveillä.
Ei ole havaittu merkittävää alumiinipitoisuuden kasvua koko rintakudoksessa naisilla joilla on rintasyöpä vt. terveillä.
Alumiinia yhden tutkimuksen mukaan ei pidetä geneettisesti mutageenisena vaan sen uskotaan aiheuttavan epiteelisoluille stressiä jakaantumiseen ja näin itsenäiseen kasvuun.
Neurologisissa sairauksissa kuten Alzheimerin taudissa ja Parkinsonin taudissa sekä MS:ssä on havaittu metallien kuten raudan ja kuparin kohenneita pitoisuuksia. On havaittu, että korkeat pitoisuudet alumiinia dialyysinesteissä voi aiheuttaa dementiaa munuaispotilailla. Alumiinia on löydetty myös aivoista amyloidi plakeista, jotka ovat diagnostisia muutoksia Alzheimerin taudissa.
Alumiinin genotoksinen vaikutus voi vaikuttaa rintasyöpäkasvaimen kehitykseen, mutta tutkimuksia ei ole vielä tehty riittävästi. Suosituksena kuitenkin on, että alumiinin konsentrastio ei saisi ylittää 0,6% kosmetiikkatuotteissa ja niitä ei saisi käyttää rikkinäiselle iholle. Ymmärrys kuitenkin alumiinin käyttäytymisestä iholle levitettynä on vielä vaillinainen ja johtopäätöksiä ei voida tehdä.
Yhteenvetona voidan sanoa alumiinin olevan neurotoksinen eläimille. Jatkotutkimuksia alumiinin vaikutuksista iholle levitettynä tarvitaan.

Huh-huh. Näiden lähteiden perusteella kunnon johtopäätöksiä ei voida tehdä. Minulle riittää se tieto, että eläimille alumiini on neurotoksinen. Mitäs me ihmiset sitten ollaan ? ;)

Jaksoitko lukea tänne saakka? Hienoa! Oliko uutta tietoa ja vaikuttaako se omaan käyttäytymiseesi?

keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Viva La Diva - Nudie matte, 6 nudie matte eyeshadows

Tykkään Kicksistä. Olen saanut siellä aina hyvää ja luontevaa palvelua olen sitten ollut pyörätuolilla tai ilman. Voin vakuuttaa, että se ei ole itsestäänselvyys.

En ole raaskinut ostaa itselleni Urban Decayn Naked eyes paletteja, joten olen sortunut ostamaan niiden enemmän tai vähemmän kopioita. Jos olisin ostanut alkuperäiset, olisin säästynyt kopioiden metsästämiseltä. ;)
Kicksissä myydään Viva la Divan paletteja ja ostin sieltä aiemmin itselleni pienen mattapaletin nimeltään Nudie matte. Matat värit ovat mukavia, mutta hohto ja glitteri ovat edelleen lähempänä sydäntäni. 

Sähkövalossa, mutta hohdon näkee..;)

Päivän meikki reissua varten.  Päädyin käyttämään pohjustajana E.l.f:in Long-lasting Lustrous Eyeshadow vaahtomaista kullahtavaa luomiväriä, jonka nimi on kateissa. :(




Kulmissa Kicksin eyebrow wax pencil, joka on luottotuote kiireessä vaikka en sitä alkuun uskonutkaan käyttäväni "kunnon meikeissä". Perun puheeni. Rajauksena uusi yllätys- W7 älyttömän halpa Paint the Line waterproof eyeliner intense black. Laadultaan mielestäni voittaa monessakin paikassa hehkutetun Lumenen eyelinerin.





                                              

Paletista olen käyttäny koko luomelle vaaleinta (I sävy paletista), ulkokulmassa ja banaanivarjostuksena toiseksi tumminta ruskeinta ( vasemmalta IV) Tummimmalla ruskealla ( vasemmalta V) on pehmennetty alaluomen mustaa kynärajausta. Mustaa/ todella tumma ruskea (VI sävy) inasen ulkoreunassa. Ripsivärinä Rimmelin Scandal eyes randomin wp ripsivärin päällä. 




Pikaiseksi meikiksi sairaalareissua varten olen tulokseen tyytyväinen. Kuvat otettu reissaamisen ja usean tunnin jälkeen meikkaamisesta. Se täytyy kyllä sanoa, että mitä vähemmän meikkaa, sitä enemmän siihen menee sitten aikaa. Harjoitus todella tekee mestarin. :D


Mites sinä? Harrastatko aitojen vai kopioiden hamstraamista? 

sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Ohennussaksilla otsatukan kimppuun...

Olen hieman neuroottinen otsatukkani kanssa. Harvemmin olen siihen tyytyväinen enkä osaa sitä myöskään oikein laittaa. Hikoilen kuin pieni ( tai hieman suurempi) possu, jolloin otsatukka liimautuu otsaan kiinni. Ei hyvä.

Perheessämme on runsaasti eläimiä ja äidin spanielia varten on monenlaista turkin hoitovälinettä olemassa. Itse olen enemmän " wash n go" - koiratyyppiä, joten omat koirani ovat tai ovat olleet joka kelin koiria nypittävän tai ajeltavan turkin kanssa. Tein kuitenkin loistolöydön trimmaushärpäkkäiden joukosta, nimittäin koiran turkin ohennussakset.


Minimalistisen pohdinnan jälkeen päädyin ottamaan oikeuden omiin käsiini ja keventämään otsalle liimautuvaa tukkaa. Suora tai huoliteltu leikkausjälki ei kuvasta persoonaani, joten päädyin rouhimaan tukkaa mielivaltaisesti. Halusin kuitenkin lyhimmän kohdan olevan edelleen oikean kulmakarvan yläpuolella.

 Alkuperäinen versio


Jyrsitty versio


Kuten olen tainnut mainita, niin arkipäivän toimintaterapia on osa kuntoutumista. Pistetään tämäkin projekti mieluumin sen kuin hulluuden piikkiin. Olen tyytyväinen tulokseen kun en tällä hetkellä paremmasta tiedä. Odotan kuitenkin kampaajalle pääsyä innolla. :)    

Kopiointia suosittelen vain omalla vastuulla. ;D


Trimmailetko itse hiuksiasi salaa vai jätätkö sen ainoastaan kampaajalle¿   

torstai 9. huhtikuuta 2015

Diorin lumoa

En ole kynsilakkaihmisiä. En, vaikka lakkoja on kaapit täynnä. Varpaankynsien lakkaus on ihan mielekästä, kun se kerran pysyy ja voidaan toteuttaa "enemmän on enemmän"-logiikkaa. Jatkuva pesu ja puuhailu kuluttaa nopeasti sormenkynsien lakkaukset, joten vaiva tuntuu turhalta. Rakennekynnet ovatkin palvelleet minua onnistuneesti jo vuosia ennen sairaslomalle päätymistä.

Kun tutun kosmetologin pöydälle oli ilmestynyt 1€ kynsilakkakori, kuvittelin olevani taivaassa tai tulevani huiputetuksi. ;) Kerrankin liian hyvää ollakseen totta olikin totta. Kotiutin viisi vähän käytettyä lakkaa, joista kaksi oli Dioria. Dioria - eurolla. Nyt kynsille pääsi Nirvana 704.

  
Todistusaineistoa... ;D


Olen nopea suttaaja lakkausten suhteen, mutta olin innokas saamaan tietää miltä luksuslakka tuntuu ja ihan sormenpäissä saakka. Pikkutyttönä kynsien lakkaus oli jotain erityistä ja sen jälkeen sormien heiluttelu sai uutta pontta lakasta. Oli ilo huomata, että Dior sai vanhan lumon takaisin.



Pysyttelen yleensä pinkeissä ja punasissa, mutta ihana petrooli oli luvattoman ihana!


maanantai 6. huhtikuuta 2015

Jo kevättalvena loppuneet

Kun kevät uhkaavasti alkaa olemaan täällä viime viikon räntäsateista huolimatta, voi vielä sanoa kevättalvi. Ainakin minusta. Pieni selite kuvan kera tuotteista, joille heitämme hyvästit..

                                              Raportointi vasemmalta oikealle...

- Oriflame Swedish Care Purifying Mask: ikivanha savinaamio, jonka jäljelle jääneet tehot olivat varmaan jo olemattomat

- Joik Niisutav päevakreem kibuvitsaseemne ja nisuidu ölidega: miellyttävä päivävoide mielestäni hyvältä näyttävän inci:n kera. Ohut koostumus, mutta kosteuttava. JOIK on virolainen sarja, jonka tuotteita aion jatkossakin kokeilla.

- Syoss shine&hold extra hold hairspray: hyvä hiuslakka ( eivätkö melkein kaikki hiuslakat ole?), joka olisi voinut olla hyvinkin paljon kalliimpi laatunsa vuoksi.  Voisin ostaa hyvin uudestaankin. Pullo oli hyvän kokoinen 400ml ja spray tuli hienojakoisena. En taida enää kalliita  hiuslakkoja ostaakkaan.

- Ole hyvä merilevä-vehnänoras shampoo rasittuneille hiuksille: runsaasti käsitellyille hiuksilleni tämä shampoo ei ollut parhaimmasta päästä, mutta yllättävän hyvin sopi silti jos hoitoaine oli tehokas. Lähinnä ongelmana oli takkuuntuminen, jota tapahtuu myös muidenkin shampoiden kanssa. Virkistävä vaikutus oli havaittavissa päänahassa. Aion säästää purkin ja täyttää sen ekokaupassa. :)

- Clinique clarifying lotion 2 60ml: pullonpohjat tuli käytettyä ilmeisemmin aika suosittuakin kasvovettä. Pidemmässä käytössä varmaankin liian kuivattava, mutta satunnaisessa tehokäytössä pelastus näppylöitä vastaan. Muovipullo on sen verran vahvaa muovia, että pullo jää uusiokäyttöön.
Kasvovettä tuskin ostan uudestaan, mutta näytepulloja varmaankin löytyy vielä varastoista.

- L'oreal studio express refresh invisible dry shampoo: toimiva, kun opetteli käyttämään. Yleensä suihkutan kuivashampoon ja muotoilen pian tämän jälkeen. Tämän kanssa se ei onnistunut, vaan suihkuttelun jälkeen piti odotella pidempään ennen "työstöä". Tällöin tulos oli hyvä. Laiskana ihmisenä en oikein jaksa odotella, joten pysyttelen muissa kuivashampoissa.

- Charlotte Fitness shower gingseng-mint suihkugeeli: ihanan raikas suihkugeeli

- Juvena active lotion for oily and normal to oily skin : matkakokoinen pullo kasvovettä. Ikivanha, mutta ok. :)

- Oriflame pure skin perfect pore lotion : viemärissä. :( vanhentunut.

- L'oreal Elvital shampoo anti-breakage: 400ml jättileka hiukset silkkiseksi tekevää shampoota, jota käytin tukan ollessa takuimmillaan. En kuitenkaan osta uudestaan kemikaalikutistuksen takia.

- Oriflame mango&yoghurt shower gel : suihkugeeli, joka ei oikein tunteita herättänyt. Oriflame aikoina tuli tätäkin hamstrattua...

Indigo wild wee rub Lullaby lavender : myös rakkausnapiksi tituleeraamani tuote, joka on ollut ahkerassa käytössä. Olen levittänyt sitä decolteelle iltaisin rentouttamaan kuin vielä vuodepotilaana ollessani rikkinäisiin nivusiinkin. Olen ostanut jo uudenkin, must-tuote! Purkki siirtyy uusiokäyttöön.

- Batiste dry shampoo original: hyvä ja toimiva tuote, mutta tuoksu ei miellyttänyt. Aivan kuin wc:n raikastin !? Välttelen jatkossa tätä tuoksua, mutta en Batistea. ;)

Yves rocher cocoa & orange liquid hand soap : aiemminkin blogissa mainittu ihanan herkullinen käsisaippua, jota piti hankkia toinen varastoon. Lämpimän suklainen tuoksu, jota voisi syödä. Onneksi vielä muita settiin kuuluneita tuotteita on jäljellä. :)

- Oriflame swedish spa minerals overnight hand treatment : miellyttävä käsivoide, joka kosteutti hyvin. Tuoksukin oli ihan mukava. Ikäloppu tuote, mutta hyvä.

- Ziaja marine algae smoothing enzyme peeling:  miellyttävä ja helppo kuorinta. Iho on käytön jälkeen kuulaampi. Olen useamman purkin tätä kuorintaa ostanut alennuksesta. Ja hyvä niin. Varastojen kätköistä löytynee siis lisää.  :)

- Oriflame soothing foot cream: jo klassikko jalkarasva, jota ilman on vaikea olla. Kosteuttaa ja imeytyy hyvin. Suosittelen rohmuamaan silloin kuin jumbo-koot ovat tarjouksessa. Hyvä joululahjaidea.


Sellaisia loppuneita tällä kertaa. Täytyy myöntää, että varastojen laajuus ahdistaa. Olen ollut ( ja olen hieman edelleenkin...) pahemman luokan kosmetiikkanarkkari, joka on ostanut varakappaleen varakappaleita kuin aletuotteita omaksi iloksi ja läheisten kauhuksi. ;)

Pullistelevatko omat varastosi? Hekumoitko loppuneilla tuotteilla ? :D